Vapaaehtoistyötä Hope ry:lle

Hope ry toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Hope tekee vapaaehtoisvoimin todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia. Lisäksi tarjoamme lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Lapsiperheköyhyys koskettaa yli 120 000 lasta Suomessa. Useat ovat saaneet apua, mutta avun tarvitsijoiden määrä on myös entisestään kasvanut. Siksi myös Anarkistimarttoja on pyydetty apuun. Meillä olisi tilaisuus osallistua  vähävaraisten perheiden arjen turvaamiseen.

Hope ry:n kanssa on keskusteltu meidän mahdollisuudestamme auttaa mm. vaatteiden ja tavaroiden lajittelussa. Jos sinulla on aikaa ja erotat esimerkiksi housut paidasta – osaat auttaa. Tulkaa mukaan, työmaalle mahtuu noin 10 ahkeraa Anarkistimarttaa. Ilmoittautumiset pyydetään osoitteeseen kauko.amartat@gmail.com

Kuva on lainattu Hope ry:n verkkosivuilta