Kymmenittäin pehmeyttä ja lämpöä Ukrainaan

24.9.2026

Neulekerhossamme ahkerat käsityöharrastajamme kutovat ja virkkaavat pehmeyttä sekä lämpöä Ukrainaan. Hyvän tekeminen on anarkistimarttailun dna:ssa, ja sydän mukana solidaarisuustöissämme.

Olemme vuosia lahjoittaneet käsitöitämme. Esimerkiksi syöpäsairaille, asunnottomille, päihdekuntoutujille, vastasyntyneille sekä muistisairaille vanhuksille. Viime vuodet Ukrainaan, muun muassa rintamalle ja lapsiperheille. Julman sodan yhä jatkuessa ja varsinkin talven nyt lähestyessä pehmeys ja lämpö tulevat tarpeeseen.

Neulekerhomme kokoontui eilen 23.9.2026 Itä-Pasilan Allianssi-talossa Ukrainalaiskeskuksen tiloissa. He ovat yhteistyökumppaneitamme ja heidän avullaan myös varmistamme pakettiemme perille menon.

Ensi kertaa mukana ollut Laura virkkasi, muut neuloivat. Useat anarkistimartta-puikkoilijat kutovat omista keristään, yhdistyksemme osallistuu myös lankahankintoihin. Virve toi mukanaan vaikuttavan määrän kutomisiaan. Hänen lisäkseen moni muukin on ahkeroinut: kaikkiaan Ukrainaan lähtee nyt yli 60 käsityötä.

Viestintävastaavamme Aki osallistui puikottelematta: "Halusin osallistua auttamiseen ja siksi kävin ostamassa lankakeriä käsityötaitajiemme hyväntekeväisyystöihin."

Voit siis auttaa kutomalla ja virkkaamalla, tai jos se ei ole juttusi, lahjoittamalla. Kenties nurkissasi on itsellesi tarpeettomaksi jääneitä lankoja, jotka voisit antaa neulekerhollemme hyvään tarkoitukseen, tai hankkia uusia keriä. Jos näin, ota yhteys kerhomme vetäjiin, joiden yhteystiedot löydät täältä. Sydämellinen kiitos jokaiselle solidaarisuustöitä tekevälle ja lankoja lahjoittavalle.

Neulekerhossamme voit toki ahkeroida neuletta myös omaan käyttöösi ja tulla vaan viihtymään, sen verran mukavaa niissä on, ja seura mitä parhainta. Puikkoilu on keskittynyttä, tunnelma leppoisan rento ja puhe pulppuaa mukavasti. Käsitöistä tietty, mutta paljon muustakin mielenkiintoisesta. Tapaaminen sujahtikin niin, että päättymisaika tuntui tulevan aivan liian aikaisin. No, seuraavalla kerralla jatkamme...

Tervetuloa neulekerhoomme lokakuussa, tiistaina 13.10. kello 17–19 Vapaakaupungin olohuoneeseen kauppakeskus Rediin. Marraskuun tapaamispäivä on 26.1. ja joulukuussa 8.12.